maanantai 5. tammikuuta 2015

Kuutamolla kera tähdenlennon

Markus oli käynyt nimpparipäiväni kunniaksi mutkan Arnoldsin kautta ja toi koko poppoolle sieltä donitsit. Ehkä siittä tuli sitten sen verta energinen olo että teki mieli lähteä lenkille vaikka ohjelmassa luki lepoa. Donitsin voimalla siis pakkaslenkille. Ihan maltilliset lukemat oli, -17. Pukeutuminen osu just nappiin, oli sopivan lämmin mutta kuitenkin kevyt. Nastat rouskui jäisellä tiellä ja kuutamo huolehti valosta, ei tarvinnut otsalamppua juuri päällä pitää, silloin vain pistin päälle kun autoja tuli. Hyvältä tuntui juosta. Koko joulukuun (ja osin marraskuunkin) vaivannut tahmeus kaksine flunssineen oli poissa, askel tuntui kevyeltä ja muutoinkin oli ihanaa juosta, kuunnella vain nastojen rouskumista, en pistänyt edes musiikia vaikka laite ja kuulokkeet mukana olikin. Vähän ennen kotiin päin kääntymistä näin tähdenlennon. Ihana lenkki <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti