Töissä on kaksi
viikkoa vellonut vatsatautia ja minä oon paikannut milloin kenenkin
sairastumista. Olen koittanut uida käsidesissä ja varoa. Koko ajan
jännitin että sairastun enkä pääse juoksemaan... pe aamuna
onnittelin itseäni että sainpas vältettyä taudin ja nyt kohti
Keuruuta :) Hartolassa pysähdyin kahvilla ja sielä
pulla vielä maistui mutta sitten alkoi vetää jo vähän vaisuksi
ja kun lähempäänä Keuruuta ajattelin että käyn vielä jotain
haukkaamassa ja pysähdyin yhden taukopaikan pihalle... menin
katselemaan tarjottavia ja mikään ei tuntunut maistuvan... valitsin
croisantin ja kaakaon, ajattelin että mua vaan jännittää eikä
siksi maistu... mutta kun ei jännittänyt... se normaali kisaa
edeltävä olotila puuttui kokonaan... väsytti vain. Vein ostokseni
autoon ja sielä haukkasin kerran croisantista... enempää en saanut
alas...
Tulin perille... nousin autosta ja
aloin kaivaa kamoja esiin. Lähdin hakemaan numerolappua ja
ajanottosirua... sellaista tarraa... ei olekaan sellaista aiemmin
ollut. Jalat tuntui tyhjältä ja olo muutenkin vaisu, ei mitään
intoa päällä mikä normaalisti olisi jo kovana.
Maratoonarit lähti ensin ja
pikkuhiljaa alkoi meidän puolikkaallekin lähtijöiden vuoro
lähestyä. Asetuin kahden tunnin jäniksen taakse vakaana
aikomuksena saada tänään aika lähelle kahta tuntia, tai jopa
rikki. Lähdettiin juoksemaan ja heti ekalla kilsalla oli selvää
että niillä kahdella makaroonilla joita jaloiksikin välillä
kutsutaan... ei joko tänään juostaisi... tai ainakin juokseminen
olisi vaikeaa. Sinnittelin kuitenkin mukana... ei se sinänsä ollut
vaikeaa... oli vaan kaikenkaikkiaan tosi haluton olo... Kannustusta
oli reitin varrella tosi kivasti ja lueskelin lappusia jotka
hymyilyttikin... Virittelin musiikinkin korville mutta nekin
kappaleet, huolella valitut, lähinnä ärsytti... kun tiesin minkä
ilon ja hyvän juoksun tunteen ne yleensä saa aikaan ja nyt kaikki
oli ihan pakkopullaa... Kun Muse lauloi Feelling goodia ja Kingston
Wall I feel lovea... niin en voinut edes kuunnella... nykäisin napit
pois korvilta... kun en yhtään tuntenut lovea tai goodia... Aloin
miettiä että tänään se varmaan tulee... ensimäinen DNF... ja
sitten mietin että eikä tule... ennemmin vaikka kävelen... tai
vaikka konttaan... no, en nyt sentään kontannut olisi... kunhan
ärisin...
Juomapaikalle tullessa ajatuskin
urkkajuomasta teki pahaa... ja mukana olevat omat geelitkin sai
rauhassa jäädä vyöhön... vesi oli ainoa jota pystyin harkita...
mahassa alkoi tuntua oudolta... Ja ihan koko ajan paleli. Kädet oli
kananlihalla vaikka ilma oli lämmin ja sen verran lujaa nyt
mentiin että lämmin olisi pitänyt tulla aika kylmässäkin kelissä. Kierroksen loppupuolella
mietin että nyt ollaan kohta maalialueella... olisi helppo
keskeyttää... pääsisi lepäämään ja varusteiden luokse
helposti.... vaan niinpä sitä huomasin jatkavani joukon mukana ja
tilaisuus oli menetetty...en vaan pystynyt luovuttamaan...
Pian toiselle kierrokselle lähdön
jälkeen se sitten iski... pakottava tarve päästä puskaan...
katselin ihmessäni että mihin mä nyt menen ja kuin tilauksesta
tuli sitten tiheää puskaa... sinne, onneksi mulla on aina paperia
mukana tuossa vyötaskussa. Vähän helpotti tietenkin jollain tapaa
vaan ei se väsymys... Kahden tunnin juna oli mennyt ja lähdin
jolkottelemaan omaa tahtiani... lähelle seiskan tahtia alkuun kunnes
taas sai kiihtymään... Yhdessä kohta reitin varrella oli
kannustamassa joukko ihmisiä jotka alkoi kovasti kannustaa ja
huudella että hei tuolta se tulee ja sillä on se paita... Katsoin
taakseni, eikä sielä ollut ketään vasta kun paljon kauempana ja
minua ne katsoi. Mulla oli Lahti Trail Runnersin paita päällä...
en tunnistanut niitä enkä tiedä mitä tai kenet ne minussa sitten
näki. Vilkuttelin ja hymyilin ja mietin että mitäköhän se oli...
No jonkin ajan kuluttua oli jo pakko
taas kävelläkin ja sitten alkoi jo epätoivo vallata mieltä...
täähän menee ihan penkin alle... sain pakotettua taas jalat
juoksuun ja viimesen viisi kilsaa sitten sain taas 5.45-5.25 tahtia
pidettyä... Ja silti paleli, koko ajan. Maaliin en ikinä ole tullut
niin väsyneenä... jalat oli kuin hyytelöä... mitali kaulaan ja
vessaan!! Sitten laiturille makaamaan.. Hetken päästä hain
vaatetta päälle ja menin uudestaan makoilemaan laiturille...
Kuuntelin kun Paanasen Harri kuulutettiin maaliin ja mietin että ei
tainnut Harrillakaan mennä ihan putkeen kun nyt vasta tuli
maaliin... olisin halunnut mennä moikkaamaan mutta en jaksanut... ja
harmitti niin kauheasti koko juoksu ja se kuin sen kanssa kävi...
Enkka joo... mutta mutta mutta... Kun mä olin niin päättänyt että
tänään mennään alle kahden tunnin että tuntuu vaikka sitten
pahalta mutta mennään... että kerrankin juoksen pois
mukavuusalueelta... No niin todellakin tein... No se onkin
suunnilleen ainoa asia josta olen tyytyväinen... kerrankin juoksin
pois mukavuusalueelta... ja oliko sekään nyt sitten niin
viisasta... ei kait...
Kun olin aikani makoillut sielä laiturilla
hain hernekeittoa joka maistuikin yllättäin hyvältä ja ennenkaikkea, oli
lämmintä... mutta sitten taas vessaan... istuskelin vielä jonkin
aikaa ja lähdin sitten kävelemään autolle. Joku TREMKin tyyppi
käveli vähän edellä ja alettiin siinä jutella. Hällä oli
onnistunut juoksu ja sitten juteltiin jotain minun tulevaisuuden
suunnitelmista ja kerroin että olis ehkä suunnitteilla tulla
jouluna Nokialle... kuulemma Nokialla saattaisi olla joku joka
viitsisi luotsata minut maratoonariksi :) Pitää olla lähempänä
yhteyksissä sinne suuntaan :) Kiitos vain sinulle, nimi ei jäänyt
mieleen jos edes esittäydyttiinkään. Mutta ehkä tunnistat tästä
itsesi jos luet. Tuntui jotenkin hyvältä jutella tulevasta kun oli
niin epäonnistunut tuore kokemus alla.
Ajelin hissun kissun mummon luokse
Jämsänkoskelle ja nukuin la puoleenpäivään... sitten vähän
seurustelua mummon kassa ja päiväunille ,seurustelua tädin kanssa... ajo
kotiin... ja unille... kohta voisi lähteä vaikka päiväunille...
Ai niin, se loppuaika... Nettoaika oli 2.06.48... Brutto vähän huonompi... aika äkkiä tuolla pääsi lähtöviivan ylitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti