Vihdoin ja viimein... maraton...juostuna ja vähän käveltynäkin... mutta ilmeisesti saan sanoa nyt olevani yksinkertainen maratoonari :)
Niin... onhan maratonista tullut haaveiltua... liikun huonossa seurassa :) Ja jonkin verran olen yrittänyt asian eteen tehdäkin , haaveilun lisäksi.. Tekeminen on useaan otteeseen tuntunut aika vähäiseltä mutta elämä on kokonaisuus. Viimeiset vajaa 3 v meni työpaikassa... jonne meni tämän naisen energiat... vähän jäi perheelle ja vielä vähemmän juoksemiselle... Juoksin minkä jaksoin, joinakin viikkoina vähän joinakin viikkoina vielä vähemmän, välillä vähän enemmänkin.
Tämä oli toinen yritykseni juosta maraton. Ensimäisen kerran yritin... toissa jouluna? Silloin matka loppui 35 km kohdalla voimakkaaseen jalkapöydän kipuun (pitkien lenkkien puutos jne.)... ja se kipu vaivaskin sitten muutaman kuukauden... Se onkin ollut ainoa varsinainen vamma aika varovaisessa juoksuhistoriassani... En ole urheilija, silläpä terveitä päiviä onkin näkynyt, suurta menestystä ei niin paljoa :) Mutta maratonin tavoitteluuni.... tuon ekan yrityksen jälkeen työkuviot vei totaalisesti ja olin aika loppu jonkin aikaa... kävin juoksemassa leppoisia lenkkejä minkä ehdin/jaksoin. Viime syksynä jaksoin juuri ja juuri puolimaratonin. Tallinnassa. Olin alunperin lmoittaunut maratonille mutta vaihdoin puolimaratonille. Tajusin jo hyvissä ajoin ettei olisi ollut mitään jakoa maratonille. Sen jälkeen olinkin sitten lähes juoksematta jouluun saakka. Keskityin selviämään muutoin vain. Tammikuussa 2017 juttelin taas pomoni kanssa että alkaisi katsella uutta sairaanhoitajaa... aloin vähän hölkkäilä taas... 5 km... 10 km... Puolikas... Töissä aloitti uusi vastaava hoitaja huhtikuussa ja toukokuun alusta otti hommat haltuun, hyvä ja pystyvä nainen ja minä saatoin hengähtää... taakka keveni sen verran että jaksoin taas alkaa juosta vähän enemmän ja... ilmoittauduin maratonille, Itämerimaratonille... :)
Mutta vieläkään en ehtinyt juosta niin paljon kuin olisin halunnut... niin paljon kaikkea... koulaiset ja koti.. tuo raksantekele jossa miehen aika menee... Mulle jää koti ja kaikki mitä minä kotona jätän tekemättä niin jää tekemättä...ja enhän mä osaa kauheasti jättää tekemättä. Ei nyt minun juoksemiset voi mennä lasten koulun käynnin edelle... ja tarttee ne ruokaakin ja puhtaita vaatteita , tarttee siivota... jnejnejne... juoksu tulee viimeisenä. Ihaillen luen ihmisistä jotka handlaa tän kuvion paremmin. On muitakin ruuhkavuosia eläviä jotka vielä juokseekin hyvin. Minä en jaksa tämän paremmin.
Niin... onhan maratonista tullut haaveiltua... liikun huonossa seurassa :) Ja jonkin verran olen yrittänyt asian eteen tehdäkin , haaveilun lisäksi.. Tekeminen on useaan otteeseen tuntunut aika vähäiseltä mutta elämä on kokonaisuus. Viimeiset vajaa 3 v meni työpaikassa... jonne meni tämän naisen energiat... vähän jäi perheelle ja vielä vähemmän juoksemiselle... Juoksin minkä jaksoin, joinakin viikkoina vähän joinakin viikkoina vielä vähemmän, välillä vähän enemmänkin.
Tämä oli toinen yritykseni juosta maraton. Ensimäisen kerran yritin... toissa jouluna? Silloin matka loppui 35 km kohdalla voimakkaaseen jalkapöydän kipuun (pitkien lenkkien puutos jne.)... ja se kipu vaivaskin sitten muutaman kuukauden... Se onkin ollut ainoa varsinainen vamma aika varovaisessa juoksuhistoriassani... En ole urheilija, silläpä terveitä päiviä onkin näkynyt, suurta menestystä ei niin paljoa :) Mutta maratonin tavoitteluuni.... tuon ekan yrityksen jälkeen työkuviot vei totaalisesti ja olin aika loppu jonkin aikaa... kävin juoksemassa leppoisia lenkkejä minkä ehdin/jaksoin. Viime syksynä jaksoin juuri ja juuri puolimaratonin. Tallinnassa. Olin alunperin lmoittaunut maratonille mutta vaihdoin puolimaratonille. Tajusin jo hyvissä ajoin ettei olisi ollut mitään jakoa maratonille. Sen jälkeen olinkin sitten lähes juoksematta jouluun saakka. Keskityin selviämään muutoin vain. Tammikuussa 2017 juttelin taas pomoni kanssa että alkaisi katsella uutta sairaanhoitajaa... aloin vähän hölkkäilä taas... 5 km... 10 km... Puolikas... Töissä aloitti uusi vastaava hoitaja huhtikuussa ja toukokuun alusta otti hommat haltuun, hyvä ja pystyvä nainen ja minä saatoin hengähtää... taakka keveni sen verran että jaksoin taas alkaa juosta vähän enemmän ja... ilmoittauduin maratonille, Itämerimaratonille... :)
Mutta vieläkään en ehtinyt juosta niin paljon kuin olisin halunnut... niin paljon kaikkea... koulaiset ja koti.. tuo raksantekele jossa miehen aika menee... Mulle jää koti ja kaikki mitä minä kotona jätän tekemättä niin jää tekemättä...ja enhän mä osaa kauheasti jättää tekemättä. Ei nyt minun juoksemiset voi mennä lasten koulun käynnin edelle... ja tarttee ne ruokaakin ja puhtaita vaatteita , tarttee siivota... jnejnejne... juoksu tulee viimeisenä. Ihaillen luen ihmisistä jotka handlaa tän kuvion paremmin. On muitakin ruuhkavuosia eläviä jotka vielä juokseekin hyvin. Minä en jaksa tämän paremmin.
Lokakuu saapui ja maraton... Tallinna viime syksynä.. ei toivoakaan... vaihto
puolikkaaseen. Nyt oli sellainen ajatus että voishan se mennäkin... ehkä tarpeeksi juoksua alla kuitenkin... taitaa ihmiset vähemmilläkin kilsoilla lähteä? Olin suht levollisella mielellä että matka on juostavissa.. ei loistoajassa
mutta juostavissa. Viimeinen testipitkis antoi toivoa.... kaikki ok...
ja sitten flunssa... meinasi alkaa harmittamaan... ei nyt ei nyt ei
nyt!!! Tauti ei iskenyt täysillä mutta hivuttavasti... Viimeiseen iltaan
mietin ja arvoin että mitä teen...
#valkosipulia#inkivääriä#sinkkiä#ceetä#deetä#teetä... #epätoivo :D
Voimaton, tukkoinen, päänsärkyinen olo... Ajattelin että DNS... mutta en
mä voinut kun ei ollut edes kuumetta... ja pikkumyy minussa nosti
päätään että ei ei ei. nyt EI tätä multa viedä! Niinpä buranan
voimalla pakkasin kamat ja viestittelin juoksuystäväni Erkun kansssa että ei tästä
mitään tuu... missäköhän sitä koittas seuraavan kerran... :) Mietin siis ihan tosissani että en lähde Hankoon, tai siis niin uskottelin itselleni vaikka vielä syvemmällä itsessäni tiesin että menen kuitenkin... Vielä la
aamuna olin kahden vaiheilla... olo oli väsynyt... mietin sitten että
käyn vain katsomassa millainen paikka on Hanko... käyn vaikka yhden
kierroksen verran juomassa Dexalia ja syömässä rusinoita kun oon kerta
niistä maksanut... NIH :D Oli itseasiassa vähän sellainen hunaja-ansan ympärillä kiertelevän ötökän olo... ei pitäisi... mutta ei voi vastustaakaan... :)
Matkalla eksyin kerran kun googlen navigaattori ohjas väärin... valitettavasti tajusin virheen ajoissa ja ehdin starttiin... :) Ehdin jopa alkujumppaan... olinkin ainoa sielä pomppimassa, en voinut antaa niiden tyttöjen vetää jumppaa tyhjälle yeisölle... yleensä en noin alkujumppiin osallistu... ja sitten starttia odottamaan...Odotinkin väärän kyltin alla ja joku ystävällinen ohjas mut oikeaan paikkaan... ne maratoonarit on hei tuolla :D :D Oli koko ajan sellainen olo että olen jotenkin väärässä paikassa :) Minä menossa maratonille, niinkuin olisi ruma ankanpoikanen joutsenien joukossa... :)
Startti... matkaan... ja siitä se alkoi... mukavakin reissu... vaikkakaan en oikein edelleenkään tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Tai pitikö minun nyt tässä maratonilla olla. Mistäköhän tuollaisetkin mietteet oikein tuli... Juoksimme pienessä neljän juoksijan letkassa eteenpäin. Pääjoukko meni jossain kaukana, ei niitä sen ekan kilsan jälkeen näkynyt. Joka juomapisteellä otin järjestäjän tarjoamaa Dexalia ja rusinoita niillä juomapisteillä joilla niitä oli... taisi olla jokatoisella, banaania taisi olla joka pisteellä, surkean pieniä palasia... en kehdannut alkaa syömään vaikka nälkä oli, sen yhden aamulla syödyn sämpylän antama energia oli äkkiä kulutettu aika alkumatkasta :) No... rasvavarannon kimppuun... siihen minun kroppa ei ole tainnut kauheasti tottuakaan pitkien lenkkien vähäisyyden johdosta... Ekan kierroksen jälkeen tuntui että no tämä on nyt nähty... ei maisemat kauheasti hivelleet sen rantaosuuden jälkeen, sielä oli kyllä kaunista... Oli tylsä juosta yksin... Sitten isä soitti... Moi...äiti kertoi että oot juoksemassa maratonia.. oon täällä maalialueella... missä sinä? No isi... oon just tulossa ekalta kierroselta maaliin (ja ajattelin keskeyttää koska on nälkä ja tylsää... tätä en siis ääneen sanonut)... sitten isi sanoo että hienoa, oon susta ylpeä... kiitän ja sanon että ota hyvä asento, tokalla kierroksella menee aikaa... heipat isille maalialueella ja toiselle kierokselle... Maalialueella oli toimitsija ohjaamassa... puolimaratoonarit maaliin... maratoonarit tuonne noin toieslle kierrokselle... ja sinne toiselle kierrokselle se toimitsija minutkin ohjasi ja jalat totteli vaikka teki mieli jo mennä maaliin... Hymähtelin itsekseni että kaikkeen liemeen sitä itsensä aina pistääkin. Hyvin meni vielä noin 37 km saakka... sitten tuntui että nyt en enää jaksa... mihinkään ei sinänsä sattunut, vasenta lonkkaa vähän vihloi... tuttua pidemmiltä lenkeiltä ja korjaantuu aina asennon/ryhdin parantamisella... Mutta ei siis mitään oikeaa kipua, olihan tahti ollut rauhallinen tähänkin saakka... ja toki nyt tyhjää enemmän liikuttu kisaa edeltävinä kuukausina... sekä ihan lenkeillä että aika liikkuvaisen työn puitteissa. Mutta ei ihan maratonin arvoisesti... Ja nälkä... se vaivasi... maha ei vain murissut... se kurisi kunnolla tyhjyyttään. Hitaiden riesa? Alkoi se viimeinen vitonen jonka aikana kävelyä tuli juoksupätkien lomaan aika paljon. Ja tuossa oli sitten se miksi mieleen tunkee ajatus että onko sitä mikään maratoonarii kun ei se juosten läpi mennyt... Meni se alle kuuden tunnin mutta... No... tämä on kunto ja sillä siisti... isi oli ylpeä minusta ja se oli aika liikuttavaa... minä itse en ihan osaa :) Ehkä joku päivä :)
Tapahtuma oli ihan mukava, mukavia toimitsijoita paitsi ne nuoret miehet sielä jossain 35 km kohdalla... ehkä ne oli pakotettu mukaan että ne saa mopoautoon bensaa... Yksillä vanhoilla papoilla oli ihan oma vesipiste... ei todellakaan virallinen... eikä sitä ollut ekalla kierroksella. Molemmilla oli kaljatölkit kourassa ja ojensivat mulle mukia... Ei ollut kaljaa, näytti vedeltä... kysyin ilmeisesti vähän epäluuloisena että onko se vettä... alkoivat nauraa että ei se oo kossua... :D Join kun oli kova jano ja edellisen virallisen juomapisteen rusinat oli jäänyt tahmana suuhun. Kyllä se vettä oli :) Yksi kuvaaja seuras skootterilla molemmat kierrokset ja parkkeeras aina välillä ja nappas kuvan... en hukkunut massaan koska massa meni kaukana edessä... :) Maalissa tuli vielä juttelemaan että miten meni ja onko hyvä fiilis, alt bra? Mukava ukko jotenkin :) Toivottavasti sillä on hyvät filtterit...
Summasummarum... ihan kiva reissu, hyvä että menin... joskus vielä kokonaan juosten... en usko että tää viimeinen on.
Niin ja kengät oli hyvät, Adidaksen Ultra Boostit <3