tiistai 26. elokuuta 2014

Jämsänkosken saunalenkki - eka polkukisani :)



Jämsänkosken saunalenkki, eka polkukisani. Lahden polkujuoksijoiden facebookryhmässä huhuiltiin halukkaita lähtijöitä Jämsänkoskelle pieneen polkujuoksutapahtumaan. Ilmoitus iski heti, Jämsänkoskelle, tottakai! Vielä hauskammaksi asia muuttui kun selvisi että juoksu juostaisiin Toijalanrannassa ja sen järjestää Toijalanrannan asukasyhdistys. Eli sielä Ullan takapihalla juostaisiin ja selvisi että Ullakin on sielä mukana touhuilemassa. Ja vielä lisäboostia antoi se että sielä juoksisi kuulemma myös Rantasen Merja jonka suunistamisia on ollut kiva seurata.

Lähdimme Lahdesta seitsemän polkujuoksijan voimin... Tai ainakin osa oli polkujuoksijoita, minä ehkä sellainen wannabe juoksentelija, mutta mukana kuitenkin. Yleensä kisapäivänä jännittää mutta nyt ei jännittänyt kyllä yhtään. Olin menossa niin tuntematonta kohden että kun ei ole mitään odotuksia niin ei osaa vissiin jännittääkään. Ei ole juurikaan kokemusta poluilta, juosten, eikä varsinkaan kisavauhdista poluilla. Tiesin että nuo Toijalanrannan polut olisivat aika helpot, ei kiviä, puita, juurakoita vaan tasaista kangasmaastoa. Pehmeää hiekkaa oli sitten jonkin verran mutta ei se pahalta tuntunut.

Perillä ilmoittauduimme, vaihdoin vaatteet, tervehdin tuttuja ja verkkasin pikkuisen. Matka olisi kaksi kertaa sama 4 km pituiseksi ilmoitettu lenkki. Se oli ihan hauskaa niin pääsi aina välillä ihmisten ilmoille, kyllä kannustuksesta vaan saa voimaa. Vaikka ihmisiä oli kyllä jonkin verran reitin varrellakin, kivaa :) Ja kun toimitsijoistakin osa oli tuttuja niin oli kyllä kiva juosta. Lähdin ekalle kierrokselle ehkä vähän liian lujaa, edelläni juossut porukka ehkä vähän kiritti muakin vaikka koitin kyllä juosta oman aikataulun mukaan. Tää edellä mennyt porukka juoksikin vain sitten sen yhden kierroksen eli kuntosarjan lenkin. Jossain maalialueella piti olla juomapiste mutta missasin sen ja kyllä toisella kierroksella iskikin sitten kova jano ja myöhemmin illalla kisan jälkeen kova päänsärky. Toinen kierros meni suunnilleen samaan tapaan kuin ensimäinenkin...
Oli kiva juosta, ehkä vähän lämmin pitkähihaisella paidalla kun sattuikin lämmin päivä. Meinasin jo että heivaan paidan pois mutta sitten muistui mieleen se juoksija EM-kisoista jonka voittojuoksu hylättiin kun otti paidan päältään ennen maaliviivaa ja pidin paidan päälläni :)

Maaliin saavuin kuulemma hyvävointisena (kuuluttajan suusta) ja niin olinkin. Olin tyytyväinen aikaani sillä se oli ihan ok maantievauhtia minulle. On sellainen olo että on tässä menty eteenpäin!

Tällaiset oli tunnelmat (Kiitos Matiakselle, Pusa, kuvista)!






3 kommenttia:

  1. Katsoin tuota alempaa kuvaa: Ritvako se siellä juoksee. Vähän sutjakkaampana vain 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itsekin että samaa näköä on :) Ja tiiä nyt sutjakkuudesta... tai siis siitä että jotenkin pienempi olisin, eiköhän meillä aika lähellä ole bmi:t :)

      Poista
    2. Ja muille selvityksenä että samaa näköä selittää varmaan äiti-tytär sukulaisuussuhde :)

      Poista